Laatu ei ole koskaan itsestäänselvyys. Mistä ikinä asiasta tai alasta puhutaankin, mukana on aina sekä korkeammalla että matalammalla laadulla varustettuja tuotteita ja tapauksia. Näin on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaankin. Ja sama pätee ehdottomasti myös netissä pelattavaan rahapelaamiseen.
Suomalaisia palvelevia nettikasinoita on tulvahdellut markkinoille jo parinkymmenen vuoden ajan. Välillä osa vanhoista kuihtuu ja kuolee pois. Kaikki kasinoista eivät nimittäin onnistu nostattamaan alalla kovinkaan kummoista suosiota ja kiinnostusta. Näinpä olemmekin halunneet kerätä tähän artikkeliin listan viidestä asiasta, joista sinä, arvon lukijamme, voit erottaa aidosti laadukkaan kasinosivuston huonommista verrokeistaan!
1. Eurooppalainen lisenssi
Pitkästyttävyydenkin uhalla joudumme heti alkajaisiksi pitämään saarnaan turvallisuuteen liittyvistä asioista.
Jo pienestä lapsesta alkaen olemme kaikki tottuneet kuulemaan puhetta siitä, kuinka tärkeää on olla varuillamme ja pysytellä turvassa. Nämä elämän perusperiaatteet ulottuvat yhtä lailla niin sivustollemme kuin nettikasinoilla pelaamiseenkin saakka. Vaikka kasinolla pelatessamme tuleekin olla valmiita häviämään panostama raha, ei silti kannata ottaa ylimääräisiä riskejä kasinon turvallisuuden suhteen.
Jotta nettikasino pystyy tarjoamaan palveluitaan laillisesti, täytyy sen olla hankkinut luvat tähän joltain alaa valvovista toimielimistä. Tällaisia lupia kutsutaan kasinoiden maailmassa lisenssiksi. Lisenssin pystyy hankkimaan esimerkiksi Viron vero- ja tullivirastolta, Maltan peliviranomaiselta tai Curacaon peliviranomaiselta.
Eurooppalaisesta näkökulmasta olisi toivottavaa, että lisenssi olisi Euroopan ja vielä tarkemmin EU:n tai ETA-alueen sisältä. Tällöin voitot ovat verovapaita, ja kasinot joutuvat muutenkin noudattamaan keskimääräistä tiukempia standardeja ja vaatimuksia. Näin pelit pysyvät turvallisina, eikä pelaajan tarvitse koskaan pelätä joutuvansa huijatuksi.
Asianmukaisen lisenssin alaisuudessa pelatessa pelaaja tietää voivansa kääntyä koska tahansa lisensoijan puoleen. Lisenssin myöntänyt viranomainen on siis ikään kuin välituntipihalla seisova opettaja, jonka tehtävänä on taata vaikutusalueensa turvallisuus.
2. Monipuolinen pelivalikoima
Kasinopelaaminen on suosittua ja tykättyä puuhaa. Iso syy siihen, miksi rahapelaaminen kiinnostaa niin monia, piilee modernien pelien vimmatun suuressa viihdearvossa. Nettikasinoilla tarjotut pelit eivät ole enää tylsiä, kolmilinjaisia, hiljaisia ja harmaita masiinoita, vaan todellisia viihdekeitaita. Casino online tarjoaa asiakkailleen todella värikkäitä ja unohtumattomia, audiovisuaalisia kokemuksia, jollaisia ei mistään muualta saa.
Mitä laadukkaampi nettikasino, sitä enemmän pelattavaa sen valikoimista yleensä löytyy. Huonoimmillaan pelejä saattaa olla vain sata tai pari sataa kappaletta, kun taas parhaimmillaan pelien lukumäärät voivat nousta jopa yli 5000 kappaleen. Kolikkopelien lisäksi edustettuna voi olla videopokereita, pöytäpelejä, livekasinotuotteita, bingoa, raaputusarpoja ja jopa vedonlyöntiä.
Ei ole oikeastaan mitään syytä siihen, miksi kattava pelivalikoima olisi koskaan huono asia. Parhaat nettikasinot nimittäin pitävät huolen myös siitä, että itseä kiinnostavien pelien löytäminen olisi mahdollisimman helppoa ja kivutonta.
3. Reilut bonukset
Kun käytämme sanaa ”reilu”, emme viittaa ainoastaan kokoon, vaan myös oikeudenmukaisuuteen.
Monet nettikasinot ovat valmiita tankkaamaan asiakkaidensa tilin jo heti kättelyssä täyteen bonusrahaa ja ilmaiskierroksia. Aina suuri määrä etuja ei kuitenkaan tarkoita sitä, että edut olisivat laadultaan täyttää timanttia. Esimerkiksi 200 ilmaiskierroksen paketti saatetaan jakaa osiksi 20 vuorokaudelle, jolloin etu jää lähinnä kiusoittelun tasolle, kun tilille lisätään ainoastaan 10 ilmaiskierrosta per päivä.
Yksi vahvimmista korkean laadun merkeistä nettikasinolla on bonussääntöjen sallivuus. Parhaat kasinobonukset antavat asiakkaiden voittaa rahaa rajoituksitta niin paljon kuin vain onni antaa myöden – ilman päälle liimattuja voittorajoituksia ja muuta humpuukia. Samaten parhaissa bonuksissa on mukavan matalat kierrätysvaatimukset, jotka eivät pakota asiakkaita pelaamaan bonuksillaan niska limassa ennen kuin bonus muuttuu oikeaksi rahaksi.
Bonusten laadusta pääsee perille parhaiten lukemalla bonussäännöt ennen niin sanotun ostopäätöksen tekemistä. Näin varmistat, ettet koskaan päädy sitoutumaan johonkin sellaiseen, mistä et ole varma. Viimeiseksi kannattaa vielä ottaa yhteyttä asiakaspalveluun, jos sääntöjen lukemisen jälkeen jää jotakin mieltä vaivaavia kysymyksiä kysyttäväksi.
4. Nopeat nostot
Valtaosa meistä on varmasti törmännyt elämässä tilanteisiin, jolloin olemme olleet kiinnostuneita siitä, kuinka nopeasti raha mahtaa siirtyä paikasta toiseen. Kenties olemme maksaneet myöhässä jonkin laskun tai joutuneet odottamaan pari päivää pankkisiirtoa ystävältämme. Rahankäyttöön liittyy paljon psykologiaa, mutta yksi asia on varma: nopeat rahansiirrot eivät koskaan ole huono asia, vaan rahat on mukava saada tilille mahdollisimman vikkelästi.
Nettikasinoiden siirtonopeudet vaihtelevat keskenään varsin paljon. Osa kasinoista maksaa voitot asiakkaidensa tileille jo vuorokaudessa, kun taas toisilla samaan saattaa mennä jopa yli viikko. Erityistä hämminkiä aiheuttaa se, että monesti nostot pystyy perumaan vielä niiden vireillepanon jälkeenkin. Tämä puolestaan johtaa tilanteisiin, joissa asiakkaat kyllästyvät odottamaan nostojensa maksua ja päättävätkin koettaa voittamista uudemman kerran. Seuraamuksena moisesta menettelystä on usein voittojen häviäminen takaisin.
Jos pelaaja tietää kasinon maksavan nostot tilille muutaman tunnin kuluessa, on kynnys saatujen voittojen kotiuttamiseen matalampi. Jos siis laitat sisälle vaikkapa 20 euroa ja voitot nousevat 60 euroon, voit halutessasi ottaa heti 40 euroa ulos ja jättää pelitilille pelattavaksi 20 euroa. Näin vältyt häviämästä kaikkia takaisin ja takaa itsellesi edes jonkin verran varmaa voittoa.
5. Aina avoinna oleva asiakaspalvelu
Viimeiseksi halusimme mainita tärkeiden laatutekijöiden listallamme laajasti saatavilla olevan asiakastuen. Se auttaa tekemään pelisessiosta täyteläisemmän, sillä pelaaja tietää varmasti pelaavansa aktiivisella ja käytössä olevalla nettikasinolle hylätyn sellaisen sijasta.
Kattava asiakaspalvelu auttaa asiakasta kaikissa mahdollisissa ongelmatilanteissa ja tulee hätiin esimerkiksi silloin, jos lunastettava bonus ei syystä tai toisesta ilmaantunutkaan tilille. Tukea voi olla saatavilla englannin lisäksi myös omalla kotikielellä.
—