Lohkoketju vaikuttaa kryptovaluuttaan monilla eri tavoilla

Lohkoketju vaikuttaa kryptovaluuttaan monilla eri tavoilla

Kryptovaluutat eivät ole millään tavalla enää uusi keksintö. Itse asiassa vuonna 2022 ensimmäinen kryptovaluutta, Bitcoin, täyttää 13 vuotta! Vaikka valuutat ovat vaikuttaneet maailmaan jo monien vuosien ajan, on silti yllättävän monia ihmisiä, jotka eivät vieläkään ymmärrä täysin niiden toimintaa.

Tämä johtuu monista eri syistä. Vaikka kryptovaluutat ovat todella suosittu aihe, monet niistä tehdyt artikkelit ovat hieman epäselviä. Tästä syystä voi tuntua hieman lannistavalta aloittaa niihin tutustuminen. Lisäksi kuten aivan kaiken muunkin kanssa, ensimmäisten askeleiden jälkeen, koko asia on paljon helpompi ymmärtää. Joten aloitetaan aivan perusteista, lohko ketjusta, ja siitä, miten se liittyy kryptovaluuttaan.

Mikä on lohkoketju?

Koska haluamme aloittaa ihan alusta, meidän tulee tietenkin ensimmäisenä selvittää, mitä lohkoketju oikein tarkoittaa. Lohkoketju on mekaniikka, joka esiteltiin ensimmäistä kertoo kryptovaluuttojen ensiesittelyn kanssa. Lohkoketju on kirjaimellisesti ketju, joka muodostuu lohkoista. Jokainen lohko taas sisältää kaikki kryptovaluutta toiminnot.

Voidaan siis sanoa, että kryptovaluutta toimii niin sanotusti lohkoketjun päällä. Jokaisella kryptovaluutalla on oma lohko ketjunsa, jonka päällä ne toimivat. Lohko ketjuja on nykyään olemassa muutamia erilaisia. Niitä voidaan luokitella muun muassa sen mukaan, miten lohkoja luodaan. Tämä voi tapahtua esimerkiksi PoW tai PoS tekniikan avulla.

Lohkoketju varmistaa kryptovaluutan turvallisuuden

Kuten mainitsimme, lohkoketju mekaniikka julkaistiin ensimmäistä kertaa ensimmäisen kryptovaluutan kanssa. Sen avulla pystyttiin varmistamaan ensimmäistä kertaa, että kukaan ei voi luoda rajattomasti itselleen haluamaansa kryptovaluuttaa. Toisin sanoen se estää rahan pesemisen, ja varmistaa kyseisen valuutan pysyvän arvokkaana.

Lohko ketjun avulla pystytään selvittämään koko kryptovaluutan historia. Tämä auttaa myös tuomaan lisää turvallisuutta käyttäjille. Jos joku joutuu kavalluksen uhriksi, asia voidaan selvittää juuri lohko ketjun avulla.

Lohkoketju mahdollistaa erilaisia toimintoja

Vaikka lohko ketjun alkuperäinen tarkoitus on jo valmiiksi hyvin tärkeä, se ei ole jäänyt ainoaksi syyksi, miksi se on niin tärkeä osa kryptojen maailmaa. Ensimmäiset kryptovaluutat tarkoitettiin toimimaan vain vaihtoehtoisena maksutapana. Vuosien aikana niille on tullut silti monta muuta käyttötarkoitusta, kuten rahoituksen hajauttaminen ja äänestäminen.

Kaikki nämä käyttötarkoitukset ovat mahdollisia juuri lohko ketjun avulla. Kryptovaluuttoja käytetään vain päästäkseen käsiksi näihin erilaisiin toimintoihin, joita lohko ketjut mahdollistavat. Siitä syystä lohko ketjut voivat vaikuttaa hyvin paljon koko valuutan suosioon. Mitä parempia toimintoja se mahdollistaa, sitä enemmän yhtiöt ja kuluttajat ovat kiinnostuneita kryptovaluutan hankkimisesta, mikä tietenkin vaikuttaa sen arvoon.

Lohkojen nopeus on suoraan yhteydessä kryptovaluutan nopeuteen

Bitcoin on valitettavan tunnettu sen hitaudesta. Kieltämättä, tämä on täysin ymmärrettävää, sillä se on ensimmäinen ikinä luotu kryptovaluutta. Silti on hyvä tietää, että on olemassa kryptovaluuttoja, jotka ovat paljon nopeampia kuin Bitcoin.

Kryptovaluutan nopeus on suoraan johdannainen siitä, kuinka nopeasti uusia lohkoja luodaan lohko ketjuun. Esimerkiksi Bitcoin luo keskiarvoisesti uuden lohkon joka kymmenes minuutti. Mitä nopeampi kryptovaluutta on kyseessä, sitä nopeammin uusia lohkoja luodaan ketjuun. Tämä voi olla erityisen tärkeää silloin, jos haluat käyttää valuuttaa maksutapana, sillä harva haluaa odottaa kymmentä minuuttia siirtoa tehdessä.

Lohko ketjut uudistuvat kryptovaluuttojen kanssa

Kryptojen maailma uudistuu vuosi vuodelta yllättävillä tavoilla. Tämä tietenkin vaikuttaa myös suoraan lohko ketjuihin. Tämä on esimerkiksi nähtävissä eri tavoista luoda lohkoja. Vuosien edetessä esitellään toinen toistaan parempia vaihtoehtoja, jotka ovat nopeampia ja myös energia ystävällisempiä. Samalla tavalla niille tietenkin tehdään mahdolliseksi toinen toistaan upeampia toimintoja. Kaiken tämän takia kryptojen maailma tulee aina pysymään mielenkiintoisena!